Kotietu jalkapallossa: miksi kotivoitot vähenevät

Kotietu jalkapallossa tarkoittaa sitä, että kotijoukkue voittaa keskimäärin selvästi useammin kuin vierasjoukkue samalla pelaajamateriaalilla. Etu on yhä todellinen mutta kutistunut pitkän ajan kuluessa: 1890-luvulla kotijoukkueet voittivat noin 65 prosenttia otteluista, kun nykyään suurissa Euroopan sarjoissa osuus on noin 42–46 prosenttia. Suurin yksittäinen syy paljastui koronakaudella, kun tyhjät katsomot lähes puolittivat kotiedun.

Mitä kotietu jalkapallossa tarkoittaa?

Kotietu on ilmiö, jossa joukkue suoriutuu kotikentällään keskimäärin paremmin kuin vieraissa, vaikka pelaajat, valmentaja ja taso pysyvät samoina. Etu näkyy kaikissa mittareissa: kotijoukkue voittaa useammin, tekee enemmän maaleja, laukoo enemmän ja kerää enemmän pisteitä kuin sama joukkue vieraskentällä. Yksittäiset ottelut heittelevät, mutta tuhansien pelien yli näkyy systemaattinen ero kotijoukkueiden hyväksi.

Suuruusluokan näkee parhaiten kokonaisen kauden datasta. Englannin Valioliigan kaudella 2023/24 pelattiin 380 ottelua. Niistä kotijoukkue voitti 175 (46,1 %), tasapeliin päättyi 82 (21,6 %) ja vieraat voittivat 123 (32,4 %). Kotijoukkueet tekivät keskimäärin 1,80 maalia ottelussa ja vieraat 1,48. Pisteinä ero on selvä: kotijoukkueet keräsivät 57 prosenttia kauden kaikista pisteistä.

Tämä 57 prosentin pisteosuus on kotiedun tiivistetyin luku. Jos kotietua ei olisi, osuus asettuisi lähelle 50:tä prosenttia, koska jokainen joukkue pelaa yhtä monta kotiottelua kuin vieraspeliä. Ero viidestätoista prosenttiyksiköstä kertoo, että pelipaikka vaikuttaa tulokseen yhtä paljon kuin moni muu tekijä, jota vedonlyönnissä ja ennakoissa puntaroidaan.

Olennaista on, että kotietu on keskiarvo. Se pätee tuhansien otteluiden joukossa, vaikka yksittäinen ottelu voi mennä miten tahansa: vahva vierasjoukkue voittaa edelleen heikon kotijoukkueen useammin kuin häviää. Etu näkyy silloin, kun kaksi tasavahvaa joukkuetta kohtaa, ja kotijoukkueella on lähtökohtaisesti pieni mutta mitattava etu. Juuri tämä keskimääräinen etu on se, jota markkina hinnoittelee jokaisen ottelun kertoimiin.

Kuinka suuri kotietu on eri sarjoissa nykyään?

Kotiedun koko vaihtelee sarjasta toiseen, mutta se on yllättävän vakaa, kun mittarina käytetään pisteosuutta. Kaudella 2023/24 neljän suuren sarjan kotijoukkueet keräsivät kaikki 57–59 prosenttia pisteistä, vaikka voittojen ja tasapelien jakauma erosi.

Taulukko paljastaa kaksi asiaa. Ensinnäkin kotivoittojen osuus on kaikkialla reilusti suurempi kuin vierasvoittojen, mutta ero vaihtelee. Valioliigassa vieraat voittavat useammin ja tasapelejä on vähemmän kuin muualla, mikä sopii sarjan maineeseen avoimena ja hyökkäävänä. Serie A:ssa ja La Ligassa tasapelejä on enemmän ja kotivoittoja vähemmän.

Toiseksi pisteosuus tasoittaa nämä erot lähes samaksi luvuksi. Kun tasapelien osuus kasvaa, kotivoittojen osuus laskee, ja pisteinä mitattu etu pysyy suunnilleen samana. Tämä on hyvä syy käyttää pisteosuutta kotiedun mittarina: se ei heilahtele sen mukaan, suositaanko sarjassa varovaista vai avointa peliä.

Erot sarjojen välillä ovat myös pienempiä kuin niiden maine antaisi olettaa. Vaikka Valioliigaa pidetään tasaisimpana ja Serie A:ta varovaisimpana sarjana, kotiedun koko pisteinä mitattuna on kaikissa neljässä käytännössä sama. Se kertoo, että kotietu on rakenteellinen piirre lajissa itsessään ja ylittää yksittäisen sarjan pelikulttuurin. Sarjan tyyli vaikuttaa siihen, tuleeko etu ulos voittoina vai tasapeleina, mutta edun kokonaissuuruus pysyy suunnilleen samana.

Alempien sarjatasojen data kertoo saman ilmiön hieman vahvempana. Pienemmillä budjeteilla ja tiiviimmillä katsomoilla pelaavissa alasarjoissa kotietu on usein säilynyt hitusen suurempana kuin ylimmällä tasolla, mikä sopii ajatukseen, että yleisön ja tutun ympäristön merkitys korostuu, kun ammattilaistason erot ovat pienempiä.

Kenelle kotietu merkitsee eniten?

Kotietu on lisä, joka kasautuu joukkueiden tasoeron päälle. Se muokkaa lopputulosta, mutta jää selvän laatueron alle. Maaleina mitattuna se on maltillinen. Kauden 2023/24 Valioliigassa kotijoukkueet tekivät keskimäärin 1,80 maalia ottelussa ja vieraat 1,48, eli pelipaikan tuoma etu oli noin kolmasosa maalia ottelua kohden. Se on tarpeeksi kääntämään tasaväkisen kohtaamisen, mutta harvoin tarpeeksi kumoamaan selvää laatueroa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kotietu ratkaisee eniten tasaisissa otteluissa. Kun kaksi suunnilleen samantasoista joukkuetta kohtaa, se pieni siirtymä maaleissa ja paikkojen laadussa riittää usein kääntämään voittotodennäköisyyden kotijoukkueen puolelle. Sen sijaan selvässä epäsuhdassa vahva vierasjoukkue voittaa heikon kotijoukkueen useammin kuin häviää, koska tasoero on suurempi kuin kotiedun tuoma kolmasosa maalia.

Vedonlyönnin kannalta tästä seuraa hyödyllinen tarkkuus. Kotietu kannattaa käsitellä liukuvana lisänä joukkueiden todelliseen tasoeroon, suureena, jonka paino vaihtelee ottelun mukaan. Kun arvioit ottelua, kotietu on jo mukana markkinan kertoimessa, ja sen oikea koko riippuu siitä, kuinka tasainen kohtaaminen on ja kuinka normaali kannatustilanne katsomossa vallitsee.

Onko kotietu aina ollut yhtä suuri?

Ei ole. Kotietu on ollut tasaisessa laskussa läpi järjestäytyneen jalkapallon historian. Englannin ylimmän sarjan pitkät aikasarjat näyttävät, että kaudella 1895/96 kotijoukkueet voittivat 64,6 prosenttia otteluista. Reilun sadan vuoden kuluessa luku on valunut alaspäin, ja kaudella 2015/16 kotivoittojen osuus oli enää noin 41 prosenttia. Suhteellisesti kotiedun arvo pieneni yli kolmanneksella tuona aikana.

Ilmiön dokumentoi ensimmäisten joukossa tutkija Richard Pollard, jonka 1980-luvun analyysit tekivät kotiedusta mitattavan käsitteen. Hänen ja monien myöhempien tutkijoiden työ osoitti, että etu oli varhaisessa jalkapallossa poikkeuksellisen suuri ja on sittemmin hiljalleen kaventunut. Pitkän trendin päälle mahtuu vuosittaista heiluntaa, mutta laskeva suunta on kiistaton.

Miksi varhainen jalkapallo suosi kotijoukkueita niin voimakkaasti? Osa selityksestä on ajan olosuhteissa. Matkustaminen tapahtui junalla ja oli hidasta ja rasittavaa, usein samana päivänä, jolloin vierasjoukkue saapui otteluun väsyneenä. Kenttien mitat ja nurmen kunto vaihtelivat paikkakunnittain enemmän kuin nykyään, vaihtopelaajia ei sallittu, eikä vierasjoukkueella ollut juuri tietoa siitä, mihin se oli menossa. Katsomo oli aivan kentän laidassa, ja media seurasi vieraspelaajien esitystä paljon löyhemmin kuin kameroiden aikakaudella. Kotijoukkue tunsi kenttänsä oikut, yleisönsä ja paikalliset olot tavalla, jota vieras ei voinut tasoittaa. Kun nämä epäsymmetriat ovat vuosikymmenten myötä tasoittuneet, myös kotietu on kaventunut.

Miksi kotietu on kutistunut vuosikymmenten aikana?

Pitkän laskun taustalla on useita samaan suuntaan vaikuttavia muutoksia. Yksikään ei selitä ilmiötä yksin, mutta yhdessä ne kertovat, miksi vierasjoukkueen elämä on helpottunut vuosikymmenten myötä.

1. Matkustus on helpottunut

   Nykyaikainen liikenne, majoitus ja valmistautuminen vievät väsymyksen ja epävarmuuden, joka ennen rasitti vierasjoukkuetta. Pitkä matka ei enää verota esitystä samalla tavalla.

2. Kentät ja olosuhteet ovat yhtenäistyneet

   Nurmen laatu, kentän mitat ja välineet ovat standardoituneet. Vieras kohtaa tutumman ympäristön kuin sata vuotta sitten, jolloin paikalliset erikoisuudet suosivat isäntää.

3. Tv-aika lisäsi vieraspelaajien panosta

   Kun jokainen ottelu näkyy ja tallentuu, myös vieraskentällä pelaavien esitys on jatkuvan tarkastelun alla. Löysään vieraspeliin ei ole samaa varaa kuin ennen kameroita.

4. Tuomarointi on ammattimaistunut

   Yhtenäiset ohjeet, tuomarikoulutus ja viime vuosina videotarkistus (VAR) ovat vähentäneet tuomarin alttiutta taipua kotiyleisön paineessa. Se leikkaa yhtä kotiedun lähdettä.

Näistä tekijöistä tuomarointi ja yleisön vaikutus liittyvät toisiinsa. Kotiyleisön paine on tutkimuksissa yhdistetty tuomarin päätöksiin: kovan kannustuksen keskellä tuomari on taipuvainen tulkitsemaan rajatilanteita kotijoukkueen eduksi. Kun tuomarointi ammattimaistui ja videotarkistus toi rajatilanteisiin toisen silmäparin, tämä kanava kapeni. Se ei poistanut kotietua, mutta pienensi sitä.

Myös vieraspelaamisen valmistautuminen on ammattimaistunut. Joukkueet analysoivat vastustajan ja kentän etukäteen tarkalla datalla, matkat ja palautuminen optimoidaan, ja vieraspeleihin rakennetaan usein tietoinen pelisuunnitelma: matalampi puolustus ja vastahyökkäys, jolla kotijoukkueen painetta pyritään kääntämään omaksi eduksi. Laajat pelaajaringit ja vaihdot auttavat hallitsemaan väsymystä, jota vieraspeli ennen verotti. Nämä eivät poista kotietua, mutta pienentävät sitä samalla logiikalla kuin muut tekijät: vieraan elämä on helpompi ja hallitumpi kuin ennen.

On kuitenkin syytä olla varovainen yksioikoisten selitysten kanssa. Matkustuksen helpottuminen kuulostaa loogiselta, mutta tutkimusnäyttö siitä, kuinka paljon pelkkä matkan pituus vaikuttaa tulokseen, on heikompaa kuin usein oletetaan. Sama koskee tuttuutta kotikentän kanssa. Vasta koronakausi tarjosi luonnollisen kokeen, joka erotti nämä tekijät toisistaan ja osoitti, mikä kotiedussa oikeasti painaa.

Mitä koronan tyhjät katsomot paljastivat?

Keväällä 2020 jalkapallo palasi tauolta pelattavaksi ilman yleisöä. Sadat ottelut pelattiin tyhjissä stadioneilla, ja tästä syntyi harvinainen luonnollinen koe: kaikki muu pysyi ennallaan, mutta katsojat katosivat. Jos kotietu johtuu yleisöstä, sen piti kutistua. Juuri niin kävi.

Useiden Euroopan sarjojen aineistossa kotivoiton osuus putosi tyhjissä katsomoissa noin 46 prosentista noin 36 prosenttiin, kun samaan aikaan vierasvoiton osuus nousi noin 26 prosentista noin 34 prosenttiin. Toisin sanoen tyhjä stadion siirsi noin kymmenen prosenttiyksikköä voittotodennäköisyyttä kotijoukkueelta vieraalle. Osassa analyyseistä kotietu suorastaan puolittui.

Englannin Valioliigassa muutos oli erityisen jyrkkä. Kaudella 2020/21, joka pelattiin lähes kokonaan ilman yleisöä, kotijoukkueiden ja vierasjoukkueiden voitot menivät käytännössä tasan: kotivoittojen suhde vierasvoittoihin romahti pitkän aikavälin arvosta noin 1,7:stä lähelle 1,0:aa. Kotietu, joka oli näkynyt sarjassa vuosikymmeniä, katosi kaudeksi lähes kokonaan.

Muutos ei ollut kaikkialla samanlainen, mikä muistuttaa, että kyse on keskiarvosta ja otoskoosta. Suurin pudotus mitattiin Kreikan pääsarjassa, jossa kotivoitot vähenivät noin 15 prosenttiyksikköä. Muutamassa pienemmässä sarjassa liike oli päinvastainen: esimerkiksi Sveitsin pääsarjassa kotijoukkueet voittivat tyhjinä kausina jopa tavallista enemmän. Tällaiset poikkeukset selittyvät osin pienellä otoksella, jossa sattuma heiluttaa lukuja, mutta ne ovat myös hyvä muistutus siitä, ettei yleisö ole ainoa tekijä.

Miten yleisö tuottaa kotiedun?

Jos yleisö on kotiedun tärkein lähde, seuraava kysymys on, minkä kautta se vaikuttaa. Tutkimukset erottavat kaksi pääkanavaa: vaikutuksen tuomariin ja vaikutuksen pelaajien esitykseen. Tyhjien katsomoiden data valaisee molempia.

Tuomarin päätökset tasoittuivat. Ilman yleisöä tuomarien ratkaisut jakautuivat tasaisemmin kotijoukkueen ja vieraiden välillä. Saksan Bundesliigan tyhjissä otteluissa rikkeet jakautuivat kotijoukkueen ja vieraiden kesken selvästi tasaisemmin kuin yleisön aikana. Vieraat myös saivat tyhjissä katsomoissa keskimäärin noin puoli keltaista korttia vähemmin ottelua kohden. Kotiyleisön paine oli siis todellinen tekijä tuomarin rajatilanteiden tulkinnassa, ja sen poistuessa tuomarointi kohteli joukkueita tasapuolisemmin.

Tuomaripaineen tunnetuin yksittäinen havainto koskee lisäaikaa. Espanjan La Ligaa käsitelleessä klassisessa tutkimuksessa (Garicano, Palacios-Huerta ja Prendergast, 2005) tuomarit antoivat selvästi enemmän lisäaikaa silloin, kun kotijoukkue oli niukasti tappiolla, ja vähemmän silloin, kun se johti niukasti. Lisäaikaa siis venytettiin kotijoukkueen eduksi kotiyleisön paineessa. Sama kuvio on toistunut monissa sarjoissa, ja se on yksi konkreettisimmista esimerkeistä siitä, miten yleisö kääntää tuomarin rajaharkintaa. Koronakauden tyhjät katsomot pienensivät myös tätä vinoumaa, kun paineen lähde katosi.

Kotijoukkueen esitys heikkeni. Tyhjissä katsomoissa kotijoukkueet laukoivat vähemmän ja loivat vähemmän painetta. Eräässä laajassa aineistossa kotijoukkue otti ilman yleisöä keskimäärin noin 1,3 laukausta vähemmän ottelussa, 0,4 vähemmän laukausta kohti maalia ja voitti noin 0,7 kulmapotkua vähemmän kuin yleisön edessä. Kannustus näyttää siis nostavan kotijoukkueen aktiivisuutta ja hyökkäyspainetta tavalla, joka näkyy suoraan luoduissa paikoissa.

Vireen ja territoriaalisuuden näkökulma. Osa tutkijoista on esittänyt, että oma yleisö nostaa pelaajien kilpailuvalmiutta myös fysiologisella tasolla. Tunnetuin havainto on, että kotijoukkueen pelaajilla on mitattu korkeampia testosteronitasoja kuin vieraissa, mitä on tulkittu oman reviirin puolustamiseen liittyväksi reaktioksi. Tämän näytön pohja on ohuempi kuin tuomari- ja esityskanavien, ja territoriaalista selitystä on vaikea erottaa siitä itseluottamuksesta, jonka pelkkä kannustus tuo. Se sopii silti samaan kokonaiskuvaan: yleisö vaikuttaa yhtä aikaa tuomariin, pelaajien mieleen ja mahdollisesti heidän vireeseensä, ja kaikki nämä kanavat vetävät samaan suuntaan.

1. Yleisö kannustaa ja painostaa

   Täysi katsomo nostaa kotijoukkueen vireen ja luo tuomarille sosiaalisen paineen rajatilanteissa.

2. Tuomari taipuu rajapäätöksissä

   Paineen alla rajatilanteet kääntyvät hieman useammin kotijoukkueen eduksi: vähemmän kortteja ja rikkeitä kotijoukkueelle.

3. Kotijoukkue laukoo ja hyökkää enemmän

   Kannustuksen siivittämänä kotijoukkue luo enemmän paikkoja ja pitää palloa vaarallisemmilla alueilla.

4. Erot kertyvät pisteiksi

   Pienet edut korteissa, paikoissa ja maaleissa summautuvat kauden mittaan mitattavaksi tuloseduksi.

Näiden kanavien osuuksista kiistellään yhä. Osa tutkijoista painottaa tuomarin päätöksiä, osa pelaajien esitystä, ja todennäköisesti molemmat vaikuttavat yhtä aikaa. Se, mistä tutkimusnäyttö on yksimielinen, on lopputulos: yleisön poistuminen kutisti kotietua molempien kanavien kautta samanaikaisesti.

Maalinteon ja paikkojen laadun arviointiin sopii sama työkalu kuin muuhunkin esityksen mittaamiseen. Se, laukooko kotijoukkue enemmän ja parempia paikkoja, näkyy odotettujen maalien eli xG:n kaltaisissa luvuissa, jotka erottavat luotujen paikkojen tason toteutuneista maaleista.

Palasiko kotietu, kun yleisö palasi?

Kyllä. Tämä on koko ilmiön vahvin yksittäinen todiste. Kun katsojat palasivat stadioneille kausina 2021/22 ja siitä eteenpäin, kotietu palautui asteittain kohti vanhaa tasoaan. Valioliigassa kotivoittojen ja vierasvoittojen suhde nousi tyhjän kauden noin 1,0:sta kaudella 2021/22 tasolle noin 1,26 ja seuraavina kausina edelleen lähelle pandemiaa edeltänyttä tasoa.

Sama näkyy tuoreessa datassa. Kauden 2023/24 luvut, joissa kotivoittoja tuli 42–46 prosenttia ja kotijoukkueet keräsivät 57–59 prosenttia pisteistä, ovat käytännössä samat kuin ennen pandemiaa. Kotietu seurasi siis yleisöä ja palautui: se katosi, kun katsomot tyhjenivät, ja palasi, kun ne täyttyivät.

Siirtymävaihe vahvistaa kuvaa entisestään. Kun katsomot avattiin ensin rajatulla yleisömäärällä, kotietu asettui monin paikoin väliarvoon: pienemmäksi kuin täysissä katsomoissa mutta suuremmaksi kuin tyhjissä. Tällainen annos-vaste-suhde, jossa etu kasvaa yleisömäärän mukana, on juuri sitä, mitä odottaisi, jos katsojat ovat ilmiön syy. Satunnainen vaihtelu tai jokin muu tekijä ei tuottaisi näin siistiä yhteyttä yleisön koon ja kotiedun välille, ja se tekee vaihtoehtoisista selityksistä entistä epätodennäköisempiä.

Entä maajoukkueet ja neutraalit kentät?

Kotietu näkyy myös maajoukkuejalkapallossa, ja koronakausi valaisi sitä täälläkin. Kun UEFA:n Kansojen liigan otteluita pelattiin sekä yleisön kanssa että ilman, tulokset seurasivat samaa kaavaa kuin seurapuolella: tyhjät katsomot kutistivat isäntämaan etua ja tasoittivat tuomarin päätöksiä. Maajoukkueilla oma yleisö on usein poikkeuksellisen yhtenäinen ja äänekäs, ja pitkät matkat vieraspeleihin ovat todellisia, joten kotietu on siellä yhtä konkreettinen ilmiö kuin sarjajalkapallossa.

Arvokisat ovat oma tapauksensa. Suuri osa turnausotteluista pelataan neutraaleilla kentillä, joilla klassista kotietua ei ole kummallakaan joukkueella. Poikkeuksen tekee isäntämaa, joka pelaa käytännössä kotiyleisön edessä koko turnauksen ja jonka etu näkyy sekä tuloksissa että kertoimissa. Neutraalilla kentällä ratkaisee se, kummalla joukkueella on aito kannattajaenemmistö katsomossa, riippumatta siitä, kumpi on otteluohjelmassa merkitty kotijoukkueeksi. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun turnauskertoimissa vilahtaa “koti”- ja “vieras”-merkintä, joka ei vastaa todellista kannatustilannetta.

Kuinka paljon dataa kotiedun näkemiseen tarvitaan?

Yksittäisen kauden luvut heiluvat enemmän kuin moni olettaa. Kokonainen sarjakausi on noin 300–380 ottelua, mikä kuulostaa suurelta otokselta mutta on tilastollisesti yhä altis sattumalle. Siksi yhden kauden kotivoitto-osuus voi poiketa pitkän aikavälin keskiarvosta useita prosenttiyksikköjä kumpaankin suuntaan ilman, että mikään todellinen on muuttunut.

Tämä selittää osan koronakauden hajonnasta. Vaikka valtaosassa sarjoja kotietu kutistui tyhjissä katsomoissa, muutamassa pienemmässä sarjassa se näytti jopa kasvavan. Todennäköisin selitys näille poikkeuksille on pieni otos: yhden kauden tulokset yhdessä sarjassa eivät riitä kumoamaan kymmenien sarjojen yhtenevää kokonaiskuvaa. Sama varovaisuus pätee vedonlyöjän omiin havaintoihin. Jos jokin joukkue on voittanut alkukaudesta kaikki kotiottelunsa, se on usein pelkkää lyhyen otoksen tuottamaa vaihtelua, joka tasoittuu kauden mittaan.

Mikä ei selitä kotietua?

Yhtä valaisevaa kuin kotiedun syyt on huomata, mitkä tutut selitykset eivät pidä paksua tarkastelua. Muutama yleinen oletus saa datasta vähemmän tukea kuin arkijärki antaisi olettaa.

Pelkkä matkan pituus. On houkuttelevaa ajatella, että pitkä bussimatka ratkaisee otteluita, mutta pelkän etäisyyden vaikutus tulokseen on tutkimuksissa jäänyt vaatimattomaksi. Väsymys ja aikaerot voivat vaikuttaa äärimmäisillä matkoilla, mutta ne eivät selitä sitä tavallista kotietua, joka näkyy jokaisessa sarjassa myös lyhyiden matkojen paikallisotteluissa.

Stadionin tuttuus. Ajatus siitä, että joukkue pärjää, koska tuntee oman kenttänsä mitat ja nurmen, saa yllättävän vähän tukea. Kun seuroja on tutkittu tilanteissa, joissa ne ovat muuttaneet uuteen stadioniin, kotivoittojen ja vierasvoittojen suhde on pysynyt käytännössä ennallaan. Yhdessä aineistossa suhde oli ennen muuttoa noin 1,59 ja muuton jälkeen noin 1,64, eli tuttuudella tai sen menetyksellä ei ollut juuri vaikutusta. Etu seuraa joukkuetta uuteen kotiin, mikä sopii huonosti pelkkään tuttuusselitykseen.

Nämä havainnot eivät tarkoita, että matkustus tai olosuhteet olisivat merkityksettömiä missään tilanteessa. Ne tarkoittavat, että ne selittävät tavallisesta kotiedusta vain pienen osan. Painavin tekijä on yleisö ja sen vaikutus tuomariin ja pelaajiin, ja se on myös se osa, joka kutistui koronakaudella ja palautui yleisön mukana.

Miten kotietu näkyy vedonlyönnissä ja markkinoilla?

Vedonlyöjälle kotietu on tuttu lähtökohta ja julkista tietoa. Markkina tuntee ilmiön ja hinnoittelee sen jokaisen ottelun kertoimiin: kotijoukkueen kerroin on samalla joukkuetasolla lyhyempi kuin vieraan. Koska etu on julkista tietoa, siitä ei saa arvoa pelkästään pelaamalla kotijoukkuetta. Etu syntyy vain, jos oma reilu arvio poikkeaa markkinan vigittömästä hinnasta, ja kotietu itsessään sisältyy jo tuohon hintaan.

Kiinnostavampi kysymys on, hinnoitteleeko markkina kotiedun oikein. Pitkän aikavälin tutkimus viittaa siihen, että kotietu on keskimäärin melko tarkasti hinnoiteltu. Poikkeus tulee esiin, kun etu muuttuu äkillisesti. Koronatauon jälkeen, kun ottelut jatkuivat tyhjissä katsomoissa keväällä 2020, kotietu putosi hetkessä, mutta kertoimet laahasivat perässä. Välittäjät ehättivät hinnoitella kotijoukkueet edelleen liian lyhyiksi, ja tästä syntyi viikkojen ajaksi mitattavaa arvoa vierasjoukkueiden ja tasapelien puolelle, ennen kuin markkina korjasi hinnoittelunsa.

Mitä kymmenen prosenttiyksikköä tekee kertoimelle?

Koronakauden noin kymmenen prosenttiyksikön siirtymä auttaa näkemään, miksi hidas markkina jättää varaa. Otetaan suuruusluokaltaan realistinen tasaväkinen ottelu ja seurataan, mitä kotiedun katoaminen tekee reiluille kertoimille.

1. Lähtötilanne yleisön kanssa

   Reilu kotivoiton todennäköisyys on 46 %, mikä vastaa vigitöntä kerrointa noin 2,17. Vierasvoiton reilu todennäköisyys on 27 % eli kerroin noin 3,70.

2. Yleisö poistuu

   Kotietu putoaa: reilu kotivoiton todennäköisyys laskee 36 %:iin (kerroin noin 2,78) ja vierasvoitto nousee 34 %:iin (kerroin noin 2,94).

3. Markkina laahaa perässä

   Jos välittäjä hinnoittelee kotivoiton yhä vanhaan 46 %:iin eli noin 2,17:ään, kotivoitto on liian lyhyt ja vierasvoitto liian pitkä suhteessa uuteen todellisuuteen.

4. Arvo avautuu vastakkaiselle puolelle

   Kun oma reilu arvio vierasvoitolle on noin 2,94 mutta markkina yhä yliarvioi kotietua, vieras- ja tasapelipuolelle syntyy mitattavaa arvoa siihen asti, kunnes hinnat korjaantuvat.

Juuri tämä toistui Bundesliigassa keväällä 2020. Kertoimet oli viritetty vuosien kotietuun, ja kesti viikkoja, ennen kuin ne asettuivat kuvaamaan tyhjien katsomoiden todellisuutta. Reilun arvion muuntaminen kertoimeksi on sama laskutoimitus kuin value-arviossa ja odotusarvossa: oma todennäköisyys käännetään kertoimeksi, ja katsotaan, maksaako markkina siitä enemmän. Tavallisessa, vakaassa tilanteessa tällaista rakoa ei ole, koska kotietu on jo oikein hinnoiteltu.

Tämä on kotiedun käytännön oppi vedonlyöjälle. Vakaassa tilanteessa etu on jo kertoimissa, ja sitä vasten pelaaminen ei tuota. Arvo piilee tilanteissa, joissa kotiedun taustatekijä muuttuu tavallista nopeammin tai poikkeaa normaalista: ottelu ilman yleisöä tai rajatulla katsojamäärällä, neutraali kenttä turnauksessa, tai tilanne, jossa kotijoukkueen oma yleisö kääntyy sitä vastaan. Näissä kohdissa markkina saattaa nojata vanhaan oletukseen kotiedusta, joka ei enää päde.

Erot lajien välillä lyhyesti

Kotietu ei rajoitu jalkapalloon, mutta sen koko vaihtelee lajeittain. Yleisön ja tuomarin vuorovaikutus on voimakkainta lajeissa, joissa tuomarilla on paljon harkinnanvaraa rajatilanteissa ja joissa yleisö on lähellä kenttää. Jalkapallossa kotietu on selvä mutta maltillinen, koska tuloksia leikkaa maalien vähäisyys ja tasapelin mahdollisuus.

Koronakauden luonnollinen koe toistui muissakin lajeissa vaihtelevasti. Osassa sisälajeja ja tiiviiden katsomoiden lajeja tyhjä halli kutisti kotietua selvästi, kun taas lajeissa, joissa suoritusta ohjaa vähemmän tuomarin harkinta ja yleisön läheisyys, muutos jäi pienemmäksi. Yhteinen johtopäätös on sama kuin jalkapallossa: mitä enemmän yleisö vaikuttaa tuomariin ja pelaajien vireeseen, sitä suurempi osa kotiedusta katoaa, kun katsomo tyhjenee.

Mitä kotiedusta jää käteen

Kotietu on todellinen, mitattava ja pitkään tunnettu ilmiö, mutta se ei ole muuttumaton. Runsaan vuosisadan aikana se on kutistunut 1890-luvun noin 65 prosentin kotivoitto-osuudesta nykyiseen 42–46 prosenttiin, samalla kun matkustus, olosuhteet ja tuomarointi ovat yhtenäistyneet. Silti se ei ole kadonnut: kotijoukkueet keräävät yhä noin 57 prosenttia pisteistä suurissa sarjoissa.

Koronakausi antoi kysymykseen selkeimmän vastauksen, jonka jalkapallo on koskaan saanut. Kun yleisö katosi, kotietu lähes puolittui, ja kun yleisö palasi, etu palautui. Se osoittaa katsojat kotiedun ytimeksi, ja tarkentaa kuvan siitä, miten etu syntyy: yleisö painostaa tuomaria rajatilanteissa ja nostaa kotijoukkueen hyökkäyspainetta, ja nämä pienet edut kertyvät kauden mittaan pisteiksi.

Kotietu kannattaa mieltää pieneksi lisäksi joukkueiden tasoeron päälle. Maaleina se on nykyään noin kolmasosa maalia ottelussa, mikä riittää kääntämään tasaväkisen kohtaamisen mutta harvoin kumoamaan selvää laatueroa. Sen koko myös vaihtelee sarjoittain ja kausittain, ja yhden kauden luvut heiluvat sattuman mukana, joten kotiedun kehitystä on luettava usean kauden yli.

Vedonlyöjälle tästä seuraa yksinkertainen ohje. Kotietu itsessään on jo kertoimissa, joten sen varaan ei voi rakentaa etua tavallisessa ottelussa. Arvo löytyy hetkistä, jolloin kotiedun todellinen koko poikkeaa markkinan oletuksesta: yleisörajoitusten, neutraalien kenttien tai poikkeusolojen aikana. Silloin vanha oletus kotiedusta voi olla väärä, ja juuri siinä raossa oma arvio voittaa markkinan.

← Kaikki jutut